maanantai 23. syyskuuta 2013

Hauskuutta ja pysäyttäviä kokemuksia...


Otsikon mukaan edetään, joten palataan vielä eiliseen. Eilen olimme siis Elinan mukana vierailulla Zagrebissa, missä kokoontui Kroatian Suomalaisten ryhmä. Tapasimme eräässä kahvilassa joukon ihmisiä, joilla oli jonkilainen kontakti Suomeen. Siellä istuskelimme hetken ja lähdimme sitten kiertelemään kaupunkia.

Torilla törmättiinkin sitten monenlaisiin vipeltäjiin: siellä katseltiin Hare Khrisnoja (Ei edelleenkään tiedetä miten se kirjotetaan), luolamiehiä ja historiallista paraatia. Jännää... Mutta eipä jääty sinne vitkastelemaan, vaan jatkettiin Katedraalia kohtia, häiritsemään sen rauhaa monen kiinalais-turistin seurassa. Mielenkiitoinen paikka, mutta hiukan turhan mahtipontinen näin suomalaiseen makuun. Mutta onhan se komea pytinki, se täytyy myöntää.










Koska tyttöjä ollaan, täytyi päivään mahtua myös Shoppailua, joten kiertelimme paljon pieniä putiikkeja, joissa oli uskomattoman söpöjä koruja... :) Sen kaiken keskellä jäi pieni sadekuurokin huomaamatta. Onneksi, koska sateenvarjo oli jäänyt ajopeliin.

Kunnon turisteina tutkittiin myös paikkoja ja valokuvattiin, minkä ehdittiin. Lisäksi lähdettiin kipuamaan pitkiä portaita, lainkaan tietämättä, että ne vie yläkaupunkiin... Mutta onneksi lähdettiin, sieltä kun löytyi kaikenlaista uutta näkemisen arvoista. Alas tultiinkin sitten jännittävällä köysiradalla! (Paikallisille täysin normaali julkinen kulkuneuvo, mutta meille Suomi-tytöille uusi ja jännittävä!)







Tänään onkin sitten ollut hiukan toisenlaista ohjelmaa. Aamulla havahduimme Elinan viestiin ylimääräisestä ohjelmasta, jota olisi luvassa. Lähtisimme vierailulle sodan runtelemalla alueelle. Paikkaan, jossa rintamalinja on liikkunut puolin ja toisin. Todella pysäyttävä kokemus. Mieleen nousi paljon ajatuksia kun katseli tuhoutuneita ja vahingoittuneita taloja ja kirkkoja... Sanoin on vaikea kuvata sitä tunnetta, joka tuolla kierroksella heräsi. Kunnioitusta...? ja jotain muuta?

Mietimme esimerkiksi sitä, kuinka vahvasti sota, josta on vain 20 vuotta aikaa, onkaan vielä kansan mielessä. Jos vertaamme sitä Suomen sotiin, joista on jo huomattavasti enemmän... Ja silti se on edelleen muistissa. Kuinka paljon vahvemmin se onkaan vielä näiden ihmisten ja tämän kansan muistissa.



Kauppakeskus nimeltä "Tulevaisuus"

Ortodoksinen kirkko
Papin asunto


Mutta vakavista tunnelmista vielä vähän kevyempiin: Tämän kierroksen jälkeen saatiin loistavaa ruokaa, jolla söimme itsemme taas ihan ähkyyn... :D Voisikohan sen kana-kastikkeen reseptin saada?

Lohturuokaa <3
-Tytöt etelästä-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti