perjantai 4. lokakuuta 2013

Matka halki Raamatun... (Osa 1.)

Olemme juuri kotiutuneet viikon kestävältä matkalta halki Raamatun. Oppaana tällä matkalla on toiminut monet matkaoppaatkin kirjoittanut, ei enempää eikä vähempää kuin Jukka Norvanto. Olemme siis jopa pysyneet kärryillä, vaikka välillä eksyimmekin sivupoluille. Matka oli kuitenkin mitä mielenkiintoisin se kannatti ilmanmuuta tehdä!


Itseäni kosketti eniten eräs Mooseksen kirjan kohta, joka on hyvinkin tuttu, mutta siitä löytyi aivan uusia ajatuksia:
(Kyseessä on siis kohta, jossa Mooses kohtaa Jumalan palavan pensaan kautta.)

Mutta Mooses vastasi: "Entä jos he eivät usko eivätkä kuuntele minua, vaan väittävät, ettei Herra ole ilmestynyt minulle?"
 Herra kysyi häneltä: "Mikä sinulla on kädessäsi?" Mooses vastasi: "Sauva."
 Herra sanoi: "Heitä se maahan." Mooses heitti sen maahan, ja se muuttui käärmeeksi. Mooses kavahti sitä,
mutta Herra sanoi: "Ojenna kätesi ja ota sitä hännästä kiinni." Niin Mooses ojensi kätensä ja tarttui siihen, ja se muuttui jälleen sauvaksi hänen kädessään.
"Tästä he uskovat, että Herra, heidän isiensä Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on ilmestynyt sinulle."
Herra sanoi hänelle vielä: "Työnnä kätesi poveesi." Mooses työnsi käden poveensa, ja kun hän veti sen takaisin, se oli spitaalista lumivalkoinen.
Sitten Herra sanoi: "Pane kätesi uudelleen poveesi." Mooses pani kätensä taas poveensa, ja kun hän veti sen esiin, sen iho oli kuin hänen muu ihonsa.
 Herra sanoi: "Elleivät he usko sinua ja ellei ensimmäinen merkki heille riitä, niin toista merkkiä he kyllä uskovat.
(2. Moos. 4: 1-8. )

Itseäni yllä olevassa Raamatunkohdassa kosketti erityisesti se kuinka Norvanto selitti siihen liittyvän muutakin kuin vain konkreettiset ihmeet. Kyseessä olevassa kohdassa Jumala kysyy Moosekselta, mitä hänellä on. Mooseksella on vain sauva ja omat kätensä, mutta Jumala ei vaadi muuta. Hän ei vaadi meiltäkään muuta. Jumala ei kysy meiltä, mitä meillä ei ole vaan mitä meillä on. Hän kysyy myös, olemme valmiita heittämään sen hänen eteensä käytettäväksi. Hän ei ole kiinnostunut siitä, mitä minä en osaa, vaan tahtoo ottaa juuri minun lahjani käyttöönsä, jos olen valmis antamaan ne hänen eteensä niin, että hän saa toimia niiden kautta. Ihmeellistä! Ja sen lisäksi hän vielä lupaa:

Mooses sanoi Herralle: "Mutta, Herra, minä en ole koskaan ollut hyvä puhuja enkä ole nytkään, vaikka sinä olet puhunut minulle. Minulla on hidas puhe ja kankea kieli."
 Herra sanoi hänelle: "Kuka on antanut ihmiselle suun? Kuka tekee ihmisestä mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö juuri minä, Herra?
Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinulle, mitä sinun tulee sanoa."
(2. Moos. 4: 10-12.)

Näin! :) Leirillä tuli siis kohdattua Herra monellakin tavalla. Luennot eivät olleet ainut sydäntä koskettava asia leirin aikana. Myös ihmisten vilpittömyys ja auttamishalu olivat lämmittäviä. Ja kauniin Adrianmeren rannatta sai Jumalan kohdata myös aaltojen kohinassa kallioita vasten ja tuule huminassa puissa.


Haluankin jakaa vielä yhden kokemuksen tuolta uskomattomalta viikolta. Istahdin tänään hetkeä ennen päätösmessua aivan lähellä olevan rannan kiville ja jäin kuuntelemaan aaltoja. Kaipasin kipeästi pientä rauhan hetkeä, jolloin voisin viettää hetken yksin, vain omat ajatukset seuranani. Koin myös tarvitsevani pienen hetken Jumalan kanssa. Kaiken kiireen ja oppimisen keskellä sellaiselle hetkelle ei ollut ollut piiiitkään aikaan aikaa. Istuin siinä kalliolla ja katselin aaltoja ja tunsin itseni melko rauhalliseksi. Ei ollut mitään erityistä tunteikas kokemus, mutta Ne Aallot! Niitä oli niin hyvä katsella ja tunsin, että kuin ne olisivat pyyhkineet pois myös osan minun väsymyksestäni. Tunsin, että sydämeni Jumala todella oli läsnä ja puhutteli minua. Olin edelleen uupunut leirin toiminnan täyteisestä ohjelmasta, mutta mieli oli rauhallinen. Olisin jäänyt mielellään istumaan pitempään, mutta messu kutsui. Lähdin kävelemään rannalta pois, mutta vielä Jumala halusi antaa sydämelleni nämä sanat: "Minä haluan kantaa sinun taakkasi." Se oli rohkaiseva ajatus ja se onkin jotain, mitä toivon muistavani vielä tulevien harkkaviikkojen aikana kun väsymys ja ikävä painaa.


Kiitos, että luit tämän tekstin, toivottavasti se voisi olla sinullekin hyödyksi ja rohkaisuksi! :)

-Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti